kokemuksia.jpg

“Olen saanut Katilta paljon apua omien kasvu- ja kipukohtieni kanssa ja itsetuntemukseni on parantunut. Työni osalta olemme pureutuneet johtamisen haasteisiin ja kehittymiseeni johtajana. Kati on tuonut uusia kuvakulmia ja kannustanut tekemään asioita omalla tyylillä, mikä onkin johtanut parhaisiin tuloksiin itseni ja tiimin kannalta. Nyt minulla on erilailla työvälineitä tarttua tilanteisiin. Tiimin ilmapiiri kuten myös parisuhteeni voi paremmin - kiitos Katin. - pitkäaikainen asiakas”

“Kati on ollut coachini jo vuodesta 2011 ja olemme ottaneet sessioita aina tarpeen mukaan. Katin intuitiivisuus on sellaisella tasolla, etten ole sitä muissa coacheissa tavannut. Kati on empaattinen, viisas ja laaja-alainen. Hänen ansiostaan on pelastunut avioliitto ja olen selvinnyt ruuhka-vuosista perheen ja haastavan kansainvälisen johtamistyön yhteensovittamisessa. Itsetuntemus ja kyky kytkeytyä todelliseen minääni on kasvanut, ja olen kyennyt näkemään paremmin, miten ego voi viedä harhaan. Työasioissa on sessioiden jälkeen löytynyt selkeys ja rauha. Kannattaa kokeilla Katin valmennuksia. ”

“Olin äärimmäisen väsynyt henkisesti. Lamaantunut ja itkuinen. Juttelimme Katin kanssa tilanteesta ja paljon auttoi jo se, että joku kuunteli myötätuntoisesti ja tuomitsematta. Teimme myös harjotuksen jonka myötä oloni keveni ja helpotti. Nyt 4 päivää myöhemmin tajuan miten paljon tapahtui... mieli on kevyt, asenne erilainen, ja universumi puskee pelkkiä hyviä uutisia ja tapahtumia. Kiitos Kati jälleen kerran!”

“Olen ollut Katin valmennusasiakkaana noin 1,5 vuoden ajan ja sinä aikana elämäni virtaus on parantunut merkittävästi. Olen Katin ohjaamana onnistunut purkamaan haitallisia ajatusmalleja, saanut lisää itsevarmuutta, oppinut kuuntelemaan paremmin sisintäni ja olemaan läsnä. Ihmissuhteeni ovat parantuneet, sillä ymmärrän paremmin itseäni sekä omia tunteitani/kokemuksiani. Katilla on mahtava taito nostaa keskusteluun juuri ne olennaisimmat teemat ja jokaisen valmennuskerran jälkeen olen saanut tärkeitä oivalluksia. Voisin suositella Kati kaikille niille, jotka haluavat itsetuntemuksen kautta parantaa elämänlaatuaan. ”

“Itsetuntemukseni on lisääntynyt ja olen oppinut hyväksymään itseni ja rajotukseni paremmin. - pitkäaikainen asiakas”

“Olen oppinut astumaan omien rajoitusteni ulkopuolella ja pyrkimään kohti parasta mahdollista minää ulkoisista olosuhteista riippumatta. -pitkäaikainen asiakas”

“Luottamus tulevaisuuteen ja uusi innostus työntekoon tuli heti hoidon jälkeen. Ihmissuhteet paranivat ja ilmapiiri ja henki tiimissä muuttuivat. Kiitos! ”

“Sain selkeyttä keskittyä niihin asioihin, mitä todella haluan yritykseltäni ja lisää luottamusta tulevaisuuteen!”

“Olen saanut selkeyttä siihen, mihin suuntaan haluan yritystäni viedä. Uusi suunta on tuonut muutoksia ja tuntunut vapauttavalta. Tunnen olevani itsevarmempi kouluttajana ja yrittäjänä. ”

“Myynti kasvoi, saimme uusia asiakkaita. Näkymys tulevaisuudesta kirkastui.”

“Muistin suunnan, minne yritystäni haluan viedä. Muutoksia tapahtui ja uusia yhteistyökumppaneita löytyi. Rauha ja luottamus tulevaisuuden suhteen! ”