Valmennukset yksityisille.jpg

“Sain enemmän selkeyttä, vahvistusta ajatuksilleni, ja on helpompi hengittää.”

Useimmiten asiakkaani soittavat, kun elämässä pitäisi tehdä päätöksiä tai selvitä arjen haasteista, mutta mieli on solmussa ja tunteetkin sen myötä. He kaipaavat tukea päätöksentekoon, selkeyttä ja mielenrauhaa. Siis keinoja saada parempaa oloa. Yleensä jokaisen kerran jälkeen olo on rentoutuneempi ja mieli selkeämpi. Jotkut asiakkaat ovat myös yhteydessä ihan säännöllisesti kuukausittain (tai useammin), koska haluavat oppia tunnistamaan haitallisia mielen ohjelmointeja, oppia luottamaan sisäiseen ohjaukseensa, saada oivalluksia ja elämänlaatua sekä siten ennaltaehkäistä tulevia haasteita. Ennaltaehkäisyllä tarkoitan sitä, että kun mieltä hiertäviin pieniin kiviin puututaan ajoissa, ne eivät ehkä koskaan kasvakaan kovin suuriksi. Aina ei itse huomaa pysähtyä kuuntelemaan.

Valmennuksia voit ostaa kertaluonteisesti tai sarjoina. Jos olet ensimmäistä kertaa, suosittelen että otetaan yksi kerta ja voit sitten valita itse, jatketaanko lisää vai soitteletko sitten taas joskus kun tuntuu siltä. Useimmat asiakkaani ostavat 3-5 kerran sarjan ja käyttävät sen joko tiheästi akuutissa tilanteessa tai sitten kerran kuussa. Myös kk-sopimus on mahdollinen, ja osalle mielekkäin vaihtoehto. Hinnat ja maksu onnistuu sekä laskulla, että Holvin verkkokaupassa. Yrityksille hinnoittelu sovitaan erikseen tehtävän sopimuksen mukaan.

Opetan myös aina asiakkailleni tekniikoita ja keinoja mielenhallintaan, selviämään haastavista tilanteista, oppia luottamaan omaan sisäiseen ohjaukseen ja osaa myös näkemään itse asioita. Tavallaan idea on tehdä itseni tarpeettomaksi.
Elämä tapahtuu kuitenkin tässä ja nyt ja onnellisuus löytyy ihan hyvästä arjesta, jossa on hyvä olla itsensä kanssa. Se leviää myös ympärille ja auttaa parantamaan ihmissuhteita ja elämänlaatua ylipäätään.

Kaikki valmentajat eivät sovi kaikille, joten tutustutaan ja katsotaan, olenko minä oikea ihminen juuri sinulle. <3 Ota yhteyttä tästä.